CABARET

SEIKKAILULLA KABAREEN IHMEMAASSA

“Tanssi voi olla erittäin viihteellistä, mutta sen ei tarvitse koskaan olla pinnallista.”
Lue, mitä löysin 20 vuoden aikana Kuubasta, pinnan alta. Ja miltä minusta tuntuu, kun tanssin.

Eija Nummela

Kirjoittaja on Salsakoulu Fabrikan kuubalaisten tanssien opettaja.

Lattialla oli lammikoittain hikeä.

En liioittele.

Liukastelin omassa hiessäni ja ihmettelin, miksi kukaan järkevä ihminen raahautuu kesäksi trooppisen Kuuban uuvuttavaan kuumuuteen tanssimaan monta tuntia päivässä. Vain päätyäkseen pahasti nöyryytetyksi.

”Näytät aivan robotilta”, kikatti tanssinopettajani Olivia ja yritti vielä kerran näyttää mallia samalla, kun joukko uteliaita tuijotti meitä salin toiselta laidalta. Kansallisen taidekoulun siivoojat ja vahtimestarit tappoivat aikaa seuraamalla yksityistuntiani. He eivät nauraneet. He vain toljottivat minua ilmeettöminä kuin outoa ilmestystä.

Minuakaan ei naurattanut. Tunsin oloni kolhoksi ja jäykäksi kuin seiväs.

Oliviassa kaikki oli joustavaa ja eleganttia. Hän oli sekä kabareetanssija että malli. Hänen kohdallaan lattialla ei ollut hikilammikkoa.

Olisin voinut vihata Oliviaa, ellei hän olisi tanssinut niin kauniisti. Pitkät käsivarret piirsivät ilmaan pehmeitä kaaria. Sitä oli hypnoottista katsella.

Olin päätynyt vähän vahingossa opiskelemaan kabareetyyliä, sillä oma opettajani oli sairastunut ja lähettänyt sijaiseksi sisarensa Olivian.

Tuosta kesästä on 20 vuotta aikaa.

Onneksi en luovuttanut, sillä hyvin pian suhteeni tanssiin kääntyi päälaelleen. Voimaannuin, kuten nykyään sanottaisiin. Löysin Kuubasta ja kabareetanssista jotain sellaista, joka muutti elämäni.

Palataan siihen kohta.

Olivia ja minä Havannassa Kuuban kansallisessa taidekoulussa vuonna 2003. 

Mitä kuubalainen cabaret on?

Jokaisella maalla, jossa kabareeviihteellä on vähänkään merkittävämmät perinteet, on oma tapansa tehdä kabareeta. Kaikki tietävät ainakin sen legendaarisimman, Pariisin Moulin Rougen.

Kuubassa kabareella on vankka asema.

Maan kirkkaasti kuuluisin kabaree on Havannan Cabaret Tropicana. Se sijaitsee ulkona, rehevässä trooppisessa puutarhassa, tähtitaivaan alla, mikä jo tekee siitä ainutlaatuisen.

Tropicanan historia on kiehtova. Sosialistista vallankumousta edeltävällä 1950-luvulla, kun Havanna haastoi Las Vegasia uhkapelin ja viihteen mekkana, Tropicana oli amerikkalaisten ja kuubalaisten suihkuseurapiirien dekadentti pyhättö.

Uhkapelin, korruption ja turmeltuneisuuden keskellä Tropicanassa tehtiin kuitenkin myös taiteellisesti erittäin korkeatasoista viihdettä. Estradilla nähtiin säännöllisesti amerikkalaisia viihteen supernimiä ja Hollywoodin filmitähdet piipahtelivat Tropicanassa tuon tuosta.

Vallankumous hääti amerikkalaiset ja lopetti uhkapelin. Loisto ja ylenpalttisuus elävät kuubalaisessa kabareessa kuitenkin edelleen.

Tammikuussa 2017 Tropicana esiintyi yhtenä päivänä poikkeuksellisesti Havannan Teatro Mellassa. Liput maksoivat noin yhden euron. Se oli tavallisille kuubalaisille erittäin harvinainen tilaisuus nähdä Kuuban kuuluisin show, sillä yleensä noin sata euroa maksaviin lippuihin on varaa ainoastaan turisteilla. Teatteri oli ääriään myöten täynnä.

Kiihkeää, sensuellia ja häikäisevää

Kun vuonna 2006 päädyin ensimmäistä kertaa Cabaret Tropicanaan, jo monta vuotta Kuubaan matkusteltuani, yllätyin.

Vaikka yleisö koostui pelkistä turisteista eikä seurapiirien säihkeestä ollut tietoakaan, itse show loksautti leuat auki.

En tiennyt, mihin olisin katsonut. Joka puolella – estradilla, valtavilla lavasterakennelmilla ja yleisön pöytien välissä – parveili häikäisevissä asuissaan tanssijoita, joiden vartalot taipuivat tarkkaan harkittuihin kulmiin kuin veistokset. Värejä ja kimallusta oli niin, että pupilleja kirveli.

Show oli myös sataprosenttisen kuubalainen. Tietysti. Estradille vyörytettiin vaikuttava kavalkadi kuubalaisia rytmejä ja tansseja näyttäväksi showksi muokattuina: Mamboa, cha cha cháta, sonia, rumbaa, boleroita, afrokuubalaisia tansseja…

Harva maa pystyy ammentamaan sellaisesta musiikillisesta ja tanssillisesta perinteestä kuin Kuuba.

Sittemmin olen nähnyt Tropicanan shown lähes kymmenen kertaa sekä lukemattomia muita kabaree-esityksiä.

Olen sitä mieltä, että kiihkeät ja sensuellit kuubalaisrytmit sopivat kabareeseen kuin nappi silmään. Ja että superaistillinen ja kursailematon Kuuba on kuin luotu kabareeviihteen näyttämöksi. (Olkoonkin, että ristiriita maan reaalitodellisuuden ja kabareen tuhlailevan yltäkylläisyyden välillä on hämmentävä.)

Kabareetanssin tyylittelyt tihkuvat myös pitkälle yökerhojen, tanssiteattereiden ja musikaalien ulkopuolelle. Ei tarvitse mennä kuin naisten salsatunnille niin törmää hyvin todennäköisesti kabareevaikutteisiin.


Tämä tuttu tanssija poseerasi kanssani “puolipukeissa”, sillä sarven päälle asetetaan vielä vähintään puoli metriä päähinettä.

Teatro Américan tanssikoulussa

Koko 2000-luvun alkupuolen vietin suurelta osin Kuubassa.

Kuubassa on valtava määrä huipputaitavia muusikoita ja tanssijoita, eikä showtanssia pidetä millään lailla muita tanssin muotoja vähempiarvoisena. Alan koulutusta annetaan monella tasolla.

Vuonna 2003 hakeuduin Havannan Teatro Américan tanssikouluun. Olin ainoa ulkomaalainen kurssilla, jolla suurin osa kuubalaisista opiskeli saadakseen ”tanssijan paperit”. Todistuksella oli mahdollista päästä tanssimaan kabaree-esitykseen johonkin Kuuban lukemattomista hotelleista tai yökerhoista.

Oma tavoitteeni oli niin ikään selvä: oppia liikkumaan kuin kuubalaiset kabareetanssijat.

Tunneilla oli hauskaa. Balettitunnilla nuori mies puri minua varpaasta kun taivutimme yläkroppaa jalka tangolle ojennettuna. Kaikkia nauratti.

Koreografiatunnilla opettaja soimasi kuubalaisia kurin ja rytmitajun puutteesta ja laittoi minut esimerkkinä tanssimaan contratiempoon, heikoille tahdinosille.

”Katsokaa, ulkomaalainen!”, hän huusi.

Omanarvontuntoiset kuubalaiset saa nopeasti ruotuun, jos vihjaa ulkomaalaisen pysyvän rytmissä paremmin kuin he, rytmi veressä syntyneet.

Mitä tyyliin tulee, olin edelleen pahasti pulassa. Vaikka tanssisalissa ei ollut peilejä, tiesin liikkuvani eri tavalla kuin kurssitoverini.

Tarvittiin järeämpiä keinoja.

Kurssin opettaja, Maglén Martínez, oli entinen Tropicanan tähtitanssija. Hänestä tuli kabareeguruni seuraavien yli 15 vuoden ajaksi.

Kehitimme Maglénen kanssa post-it-lapuista menetelmän, jonka avulla pystyimme suunnittelemaan monimutkaisiakin muodostelmia useille tanssijoille. Kuvassa Maglén Havannassa vuonna 2009.

Ihanin treenisalimme Havannassa oli trooppinen pergola. Kuvassa Maglénen kanssa Tapaninpäivänä 2018. Koska joulua ei juuri juhlita Kuubassa, olin joulunpyhätkin aina tanssitunneilla. Vietin Kuubassa 19 peräkkäistä joulua.

Maglén ja tanssin lumo

Vuodet Maglénen kanssa saivat ajattelussani aikaan muutaman vallankumouksen. Ensimmäinen niistä oli ikäkysymys. Tajusin, että tanssijan ei häikäistäkseen tarvitse olla nuori, vaikka usein niin kuvitellaankin. Tanssin lumovoima on jotain muuta.

Voisin katsella tuntikausia, kun Maglén tanssii. Hänen kehonsa on “täynnä intentioita”, kuten joku hyvin kuvasi.

Paljon olen Maglénen tanssia katsellutkin. Nopeasti laskettuna työskentelin hänen kanssaan ainakin tuhat ellen kaksi tuhatta tuntia.

Se oli fantastista.

Monta vuotta meillä oli tapana aloittaa sessiomme harjoittelemalla tunnin ajan pelkkiä käsien liikkeitä. Sitä, miten äärimmilleen pehmennetyt sormet, ranne, kyynärvarsi ja olkavarsi liikkuvat kuin meren aalloissa keinuvat kasvit. Siitä tuli hyvin keskittynyt ja rentoutunut olo.

”Más suave”, pehmeämmin, hoki Maglén kärsivällisesti.

15 vuoden aikana yhteistyömme hioutui saumattomaksi. Loppuaikoina oli vaikea enää sanoa, kumpi meistä vaikutti enemmän siihen, millaisia koreografioistamme tuli.

Vaikka opin Maglénelta valtavasti, en silti yksin pystyisi läheskään siihen, mitä yhdessä teimme. Gurut ovat syystä guruja.

Kuubalaisen tanssin taustalla on kokonainen rikas kulttuuri ja pitkä traditio. Jokainen liike tulee jostain kauempaa ja kaikki eleet on ladattu täyteen merkitystä. Mitä enemmän olen siitä ymmärtänyt, sitä enemmän tanssi on minulle antanut.

Musiikin syvällinen tulkinta tuli Maglénelta kuin luonnostaan. Samoin hienovireiset tyylilliset valinnat, joita opin arvostamaan vasta vuosia hänen kanssaan työskenneltyäni.

Maglénen kanssa opin, ettei hyvä tanssituntisarjakaan ole vain valikoima sopivia askeleita ja liikkeitä peräkkäin. Aina voi kertoa tarinan tanssin kielellä, pelata kulttuurisilla viitteillä ja keskustella musiikin jokaisen tahdin ja instrumentin kanssa.

Opin, että tanssi voi olla erittäin viihteellistä, mutta sen ei tarvitse koskaan olla pinnallista.

Kutsuin Maglénen yhdeksänä kesänä myös Suomeen. Kuvassa Maglén opettaa naisellista kabareekävelyä Carnaval Cubano -festivaalilla Tampereella heinäkuussa 2015.

Vuonna 2003 perustin Havana Club -ryhmän, jota olen luotsannut siitä lähtien. Vuosien varrella olen tuonut ryhmälle Kuubasta mittavan puvuston. Kuvassa jännitämme Havana Nights Shown alkamista Tuulensuun Palatsissa Tampereella vuonna 2019.

Voimaantuminen

Mitä sitten löysin Kuubasta ja tanssista, alun jäykistelystä päästyäni?

Elämäni suurimman intohimon tietysti, mutta myös paljon muuta.

Tanssi – ja aivan erityisesti kabareetanssi – on antanut minulle sellaisia itsetunnon rakennuspalikoita, joita minun olisi todennäköisesti ollut vaikeaa löytää muualta.

Kun tanssin, tunnen itseni kauniiksi ja upeaksi.

Pääsen hetkeksi irti kulttuurista, jossa meitä kahlitsevat monenlaiset estot. Kabareetanssissa tunnen astuvani taikamaailmaan, jossa minulla on lupa pyrkiä kohti kauneutta ja säihkettä, säteillä ja hullutellakin. Elämä ei ole niin vakavaa, eikä minun tarvitse ottaa itseäni niin vakavasti.

Kun tanssin, tunnen oloni myös rohkeaksi ja itsevarmaksi.

Kabareetanssi on opettanut minut ottamaan tilaa, lupaa kysymättä. Siinä kävelläänkin niin, että otsa johtaa liikettä. Jo se saa olon tuntumaan voittamattomalta.

Oppilaani sanoi kerran, että kabareetanssi on ”hieman röyhkeää”. Se oli osuvasti sanottu.


Havana Nights Showssa Tuulensuun Palatsissa vuonna 2019. 

Mitä haluan tehdä 70-vuotiaana?

Kun toistaiseksi viimeisen kerran treenasin Maglénen kanssa Kuubassa, juuri ennen pandemiaa, hän oli jo täyttänyt 70 vuotta.

Missään ei ikä tosin näkynyt. Maglénen moñot – kabareetanssille tyypilliset taivutukset – olivat edelleen sähäkämpiä ja syvempiä kuin omani. Riemu loisti hänen kasvoiltaan, kun hän tanssi jumalaista tanssiaan.

Isona haluaisin olla niin kuin Maglén.

Olen miettinyt myös sitä, kuinka paljon omasta kehostani ja sen mahdollisuuksista oli minulta piilossa silloin kun 20 vuotta sitten liukastelin hikilammikossa Olivian kanssa. Ei ihme, että oli kolho ja jäykkä olo.

Vaikka olen opiskellut paljon muutakin kuubalaista tanssia, on kabareetyylillä aina erityinen paikka sydämessäni. En aio koskaan lopettaa sen opiskelua.

En kyllä muunkaan kuubalaisen tanssin opiskelua.

Enkä opettamista.

Aika usein näen, että omille alkeiskurssien oppilailleni tapahtuu jotain samanlaista kuin itselleni. Voimaantumista.

Näen, kun he ojentautuvat rohkeasti poseeraukseen, kallistavat vähän päätään ja katsovat itseään tanssisalin peilistä itsevarmasti, silmät sädehtien.

Se näyttää minusta mahtavalta.