Tanssi kuuluu kaikille

FABRIKAN TARINA


Eija Nummela ja Tiia Tönning tunnetaan pitkän linjan tanssinopettajina. He molemmat opettivat Salsa Housella ja Hip Hop Housella noin 20 vuotta.

Mikä sai heidät lähtemään ja perustamaan uuden, oman koulun?

Lue tarina Fabrikan perustajista ja dramaattisesta vuodesta.


Teksti: Eija Nummela


Me emme koskaan haaveilleet omasta tanssikoulusta.

Päinvastoin. Vuosi toisensa jälkeen vakuuttelimme, ettei mikään saisi meitä ryhtymään tanssikouluyrittäjiksi.

Meitä nauratti aina, kun joku luuli, että omistimme Salsa Housen tai Hip Hop Housen. Sitä tapahtui usein, eikä se ollut mikään ihme. Sen verran vahvasti olimme kasvaneet taloon kiinni.

Mutta me rakastimme työtämme emmekä kaivanneet omaa koulua.

Sitten tuli pandemia. Romahdus. Iso onnenpotku ja suuri oivallus.

Alkoivat juonenkäänteet, joita emme olisi osanneet kuvitella.

Eija pitää parisalsatuntia Salsa Housella lokakuussa 2018.

Erävoitto

En muista tarkkaan, koska varsinaisesti opimme tuntemaan toisemme. Ehkä vasta silloin, kun Tiia 17 vuotta sitten pestattiin Hip Hop Housen opettajaksi. Sitä ennen olimme kuitenkin varmasti törmänneet toisiimme tanssikoulun käytävillä lukemattomia kertoja, sillä 11-vuotiaasta asti Tiia vietti kaiken vapaa-aikansa tanssitunneilla.

Myöhemmin Tiia on paljastanut vihanneensa salsaa. Soittamani musiikki kuulosti kuulemma sietämättömältä.

Voin kuvitella. Hupparipäiselle hip hop-teinille voi olla haastavaa virittäytyä tunnelmaan, kun viereisessä salissa kilkattavat iloiset kuubalaisrytmit.

Eräänä päivänä, vuosien kuluttua, Tiia saatiin vihdoin houkuteltua salsatunnille. Jäsenkirja jouti saman tien roviolle. Ällötys muuttui intohimoksi kuubalaista musiikkia ja tanssia kohtaan.

Tästä erävoitosta otan henkilökohtaisesti sulan hattuuni.

Tiia, hänen esiintyvä ryhmänsä The Reggaeton Project ja Cuban Flex Salsa Housen Carnaval Cubano -festivaalilla heinäkuussa 2016.

Kymmenen tuhatta tuntia

Oma polkuni on ollut suora kuin moottoritie.

Aloitin salsatuntien pitämisen Hip Hop Housella 22 vuotta sitten ja kun oppilaita oli kertynyt tarpeeksi iso joukko, perustettiin tuntieni ympärille Salsa House. Siitäkin on jo 17 vuotta.

Nopeasti laskettuna opetin tanssikoululla reippaasti yli 10 000 tuntia. Kokemusta on siis kertynyt, mutta silti sama toistuu: olen joka päivä vakuuttunut siitä, että vasta nyt ymmärrän, miten kuubalaista tanssia pitäisi opettaa. Olen kuin loputtoman pitkällä tutkimusmatkalla. Aina voi sukeltaa syvemmälle. Aina voi opettaa paremmin.

Eija ja hänen esiintyvä ryhmänsä Los Timberos De Tampere Salsa Housen Pikkujouluissa Gloriassa vuonna 2018.

Kriisi iskee

”Eihän Suomessa voida yrityksiä pitää kiinni!”, parahdin, kun tanssikoululla joku maalasi piruja seinille kysymällä, voisiko sulku jatkua pitempäänkin kuin kaksi viikkoa. Olimme kokoontuneet kriisikokoukseen samana iltana, kun hallitus oli ilmoittanut ensimmäisistä koronarajoituksista.

Vähänpä tiesin.

Lopulta tanssikoulu oli ensimmäisenä koronakeväänä kiinni kaksi ja puoli kuukautta ja toisena peräti kuusi kuukautta. Siis täysin kiinni. Salit pimeinä, kaiuttimet mykkinä, ovet lukossa.

Koko tilanne oli niin absurdi, että väänsimme siitä mustaa huumoria, vaikka varmaan olisi pitänyt itkeä.

Vainu

Ihmiset tunnetusti reagoivat eri tavoin, kun matto vedetään jalkojen alta. Jotkut lamaantuvat tai pakenevat. Toiset ahdistuvat tai raivostuvat.

Monet takertuvat lillukanvarsiin. Kuinkahan paljon zoom-tunteja maailman tanssikouluista suollettiin koronavuoden aikana bittiavaruuteen? Ne olivat kouluille käytännössä ainoa keino tehdä edes jotain.

Sitten on niitä, jotka kriisitilanteissa heräävät kuin peto päiväunilta. Haistavat kaaoksessa mahdollisuuden ja lähtevät seuraamaan vainua.

Saatamme kuulua viimeksi mainittuun joukkoon. Kun tanssikoulu oli tyhjentynyt ja maailma pakotettu koronakoloihinsa, me käärimme hihat.

Tiia, Eija ja kevään stipendiaatti Salsa Housen Miljoonabileissä Näsilinnassa toukokuussa 2019.

Vuosi puhetta

Jos et tiedä, mitä tehdä, pohdi tarkoitusta ja merkitystä. Puhu arvoista. Mieti, mitä haluat.

Näillä opeilla aloitimme. Makasimme aution tanssisalin lattialla ja puhuimme. Istuimme tyhjässä pukuhuoneessa ja puhuimme. Nakuttelimme oppilaille taas yhden tiedotteen siitä, miksi tunnit eivät edelleenkään ala. Ja puhuimme.

Ihme, ettei ääni ole tämän käheämpänä. Olemme puhuneet vuoden.

Ajatus unelmiemme tanssikoulusta alkoi kehittyä. Sellaisesta aikuisten koulusta, jossa itse haluaisimme käydä.

Tajusimme, ettei sellaista ollut.

Onni potkaisee

Ensimmäisiä koronatukia kritisoitiin paljon. Firmojen kassat ammottivat tyhjyyttään ja valtio tarjosi lääkkeeksi kehitysprojekteja.

Meidän tapauksessamme kehittäminen oli luultavasti juuri sitä, mitä tanssikoulu kipeimmin tarvitsi. Ennen kaikkea projektit olivat valtava onnenpotku meille kahdelle. Puuttuvat palaset alkoivat tipahdella paikoilleen.

Olimme työskennelleet paitsi tanssinopettajina myös toiminnanjohtajina – minä 17 vuotta Salsa Housella ja Tiia 10 vuotta Hip Hop Housella – mutta työmme tapahtui ulospäin näkyvällä tasolla: suunnittelimme opetusta ja aikatauluja, järjestimme tapahtumia, bileitä ja festareita, vastasimme markkinoinnista ja viestinnästä. Samaan aikaan konepellin alla yski.

Lopulta tarvittiin kokonainen vuosi pohdintaa, puhetta ja kehitysprojekteja: johtamista, digitalisointia, strategioita, taloushallintoa.

Toukokuussa visio uudesta tanssikoulusta oli viimein lopullisesti kypsynyt.

Tiia ja Eija palaamassa Viikinsaaresta Carnaval Cubano -festivaalin legendaarisista La Isla Bonita -bileistä heinäkuussa 2017.

Fabrika
Koulun nimi, Fabrika, juolahti mieleeni sattumalta, ennen kuin olimme edes alkaneet miettiä nimeä uudelle koululle.

Todennäköisesti ajattelin Havannan Fabrica de Artea, vanhaan tehtaaseen rakennettua taiteen ja kulttuurin keskittymää, joka voisi yhtä hyvin sijaita New Yorkissa tai Berliinissä ja jonne on aina pitkä jono. Se edustaa uutta Havannaa ja on ihana.

Sitten muistin, kuinka hurjasti me molemmat pidämme Tampereesta, Suomen parhaasta kaupungista. Koulullamme ei voisi olla mitään muuta nimeä. Nimi on kunnianosoitus Tampereen teolliselle – ja nimenomaan naisvaltaiselle teolliselle – historialle.

Nimi on myös sanaleikki. Fab eli fabulous (upea) ja rica (herkullinen) yhdistävät englantia ja espanjaa ja kun rica kirjoitetaan k:lla niin kuin nykyään jotkut tekevät, tekee se nimestä persoonallisen ja sopivan jykevän.

Soitin Tiialle. ”Täydellinen nimi”, hän totesi, ennen kuin olin ehtinyt kertoa edes perusteluja.

Meidän kahden ei ole toistaiseksi tarvinnut tehdä yhtään kompromissia. Ei ihme. Harjoittelimme kymmenen vuotta tiivistä tiimityöskentelyä. Sen jälkeen puskimme vielä yhdessä läpi pandemiakriisin.

Tiia ja Eija Havana Nights Showssa lokakuussa 2019.

Uusi elämä alkaa

Kun pohtii ja puhuu vuoden, siitä oletettavasti seuraa johtopäätöksiä.

Mitä me siis ajattelemme? Mille arvoille toimintamme perustamme ja mitä haluamme maailmalle antaa?

Vuoden puhe ei mahdu yhteen juttuun. Meidän on kirjoitettava vielä monta juttua lisää.

Fabrikan tarina on vasta alussa.