MILJOONAVIDEO
NÄIN TEHTIIN 15 MILJOONAA KERTAA KATSOTTU VIDEO
Rikkinäisistä kaiuttimista ei kuulunut pihaustakaan, joten musiikkivideo kuvattiin ilman musiikkia ja vain yhdessä päivässä.
Miksi Havannassa kuvatusta minibudjetin videosta tuli silti niin järjettömän suosittu? Ja mitä muuta siitä seurasi kuin yksi avioliittotarjous?
Eija Nummela
Kirjoittaja on Salsakoulu Fabrikan kuubalaisten tanssien opettaja.
Päät kääntyivät, kun kävelin hotellin aulan läpi. Häkellyin.
Alkamassa oli iso kansainvälinen tanssitapahtuma ja havannalaisen hotellin aula oli täynnä samanlaisia tyyppejä kuin minä: tanssinopettajia ja kuubalaisen tanssin harrastajia ulkomailta. Suurin osa osallistujista oli Meksikosta, Kolumbiasta ja Venezuelasta.
Syy tuijotuksiin selvisi pian. Tässä porukassa olin pieni julkkis.
– Hei, sinä olet se punahousuinen tyttö videolta!
– Fantastinen video, onneksi olkoon!
Alkuhämmennyksen jälkeen tajusin, että kommentit koskivat kahta eri videota, joissa molemmissa minulla on jalassa samat punaiset housut.
Olimme kuvanneet videot Havannassa vuoden välein, ja niiden julkaisemisesta oli kulunut sen verran aikaa, että molemmat olivat ehtineet saada miljoonayleisön YouTubessa.
Jo miljoonayleisöt olivat täysi yllätys. Saati se, että minut ja punaiset housuni tunnistettaisiin toisella puolella maailmaa.
Videon kuvaaja, saksalainen Sven Creutzmann asuu Havannassa.
Romanttisia viestejä
Keväällä 2019, kuusi vuotta julkaisunsa jälkeen, Yo Vengo De Cuba -video ylitti YouTubessa hurjan kymmenen miljoonan latauksen rajan. Keväällä 2022 latauksia on kertynyt jo 15 miljoonaa.
Olen saanut Facebookissa lukemattomia kaveripyyntöjä tuntemattomilta salsaajilta ympäri maailmaa. Sain myös avioliittotarjouksen ecuadorilaiselta mieheltä, joka väitti ihastuneensa ”punahousuiseen tyttöön”. Mies oli hyvin päättäväinen ja pommitti minua romanttisilla viesteillä viikkotolkulla.
Monet oppilaani ovat lähettäneet viestejä matkoiltaan: ”Olen Indonesiassa keskellä viidakkoa ja täällä pienessä baarissa pyörii teidän video.”
Myös kotimaassa menestys on huomattu. Aamulehti on tehnyt videoista vuosien varrella parikin isoa juttua.
Havannan tanssipaikkojen videonäytöillä Yo Vengo De Cubaa pyöritettiin ahkerasti monta vuotta. Oli hauskaa olla itse tanssilattialla ja seurata, miten pöydissä istuvat ihmiset osoittelivat sormella: ”Tuohan on sama nainen!”
Sydänkohtaus kesken kuvausten
Video sai alkunsa yhdestä älynväläyksestä.
Marraskuussa 2012 kollegani Tiia Tönning ja minä olimme lähdössä Kuubaan. Matkalaukkuja pakatessa yritimme kuumeisesti keksiä tekosyytä järjestää kuvaussessio Havannassa asuvan saksalaiskuvaajan, Sven Creutzmannin, kanssa. Olimme vuotta aikaisemmin palkanneet hänet kuvaamaan mainoskuvia ja videoita Salsa Houselle ja olimme edelleen pää pilvissä koko projektista.
Kaikki oli ollut kihelmöivän jännittävää: kuvauspaikkojen valinta rappioromanttisessa Havannassa, ammattimallien palkkaaminen, kansainvälinen kuvaustiimi, kaksi hermostunutta ja hektistä kuvauspäivää. Yhtäkkiä kesken kuvausten kaikki oli vähällä kaatua, kun rumbamuusikko sai sydänkohtauksen! Lamaantuneina vietetyn tunnin jälkeen saimme sairaalasta hyviä uutisia: ei hätää. Ja kuvaukset jatkuivat.
Tuon kaiken – sydänkohtausta lukuun ottamatta – halusimme kokea uudestaan.
Kameranosturissa riitti ihmeteltävää.
Ja sitten keksin! Naputtelin keskellä yötä viestin hyvälle tutulleni Fredy Clanille Saksaan: Etkö sanonutkin tulevasi Havannaan joulukuussa? Voisitko mennä studioon ja tehdä salsaversion Yo Vengo De Cuba -reggaetonbiisistäsi? Ja sitten tehdään yhdessä biisistä video!
Fredy vastasi heti: Huippuidea. Näin tehdään. Nähdään Havannassa!
Se oli hyvä kauppa kaikille osapuolille. Me ratkaisimme musiikkivideon tekijänoikeuskysymykset helposti tutun artistin avulla. Fredy sai meistä maksajan biisinsä videolle. Ja mikä parasta – Tiia ja minä pääsimme taas kokemaan unohtumattomia hetkiä kameroiden edessä.
Olimme kuitenkin kaikki tuntemattomia suuruuksia. Biisi väännettiin studiossa muutamassa päivässä. Budjetti oli minimaalinen. Kuvausaikaa oli vaivainen yksi päivä.
Kukaan meistä ei osannut kuvitella, että kappaleesta tulisi videon myötä niin suosittu, että Fredy tekisi siitä pian uuden version itse Alexander Abreun ja Havana D’Primeran kanssa. Eikä varsinkaan, että videolla olisi jonain päivänä mykistävät 15 miljoonaa katsojaa.
Paniikkia ja hyytävää kylmyyttä
Vain muutaman viikon päästä yöllisestä viestittelystä olimme kaikki Havannassa ja kuvauspäivä koitti.
Ensimmäinen paniikki oli koettu jo myöhään edellisenä iltana. Kuvauspaikoista toiselle, kattoterassille, jolta avautuu näkymä rantakatu Malecónille ja merelle, ei päästäisikään. Koska Kuuba. Siellä asiat ovat monesti joko vaikeita tai käsittämättömiä. Usein molempia.
Kuvaajamme ratkaisi asian. Pääsisimme toisen talon katolle, jolta oli näkymä suoraan Capitoliolle. Ei huono sekään!
Kuvauskalustoa pystytettäessä oli aikaa poseerata komeissa Capitolio-näkymissä.
Seuraava paniikki oli astetta pahempi.
Olimme päättäneet säästää rahaa ja olla palkkaamatta ammattituottajan, jonka kanssa olimme työskennelleet menestyksekkäästi edellisenä vuonna. Se oli virhe. Kuubassa jos jossain pätee sääntö: Älä yritä säästää väärässä kohdassa.
Halvalla palkkaamamme muka-tuottaja oli raahannut paikalle kaverinsa äänentoistolaitteiston, joka hajosi kesken kuvausten. Kaiuttimista ei kuulunut pihaustakaan. Siellä olimme, havannalaisen talon katolla: parikymmentä esiintyjää, kuvaustiimi, kameranosturit, valtava määrä muita kuvaustarvikkeita ja erittäin turhautunut saksalaisohjaaja. Kuvaamassa musiikkivideota ilman musiikkia.
Neuvoton muka-tuottaja kohautteli olkapäitään. Kenelläkään ei ollut aavistustakaan, mistä siihen hätään saisi uudet äänentoistovehkeet. Koska Kuuba.
Aurinko oli laskemassa, olimme aikataulusta monta tuntia myöhässä ja suuri osa materiaalista oli vielä kuvaamatta.
Kaiken lisäksi oli hyytävän kylmä. Hampaat kalisten manasimme Tiian kanssa tilannetta.
Juuri silloin portaita nousi pelastava enkeli. Italialainen tuttavani Giorgia oli tullut katsomaan kuvauksiamme ja kaivoi käsilaukustaan minikaiuttimen, viisisenttisen pallon, jonka sai liitettyä puhelimeen.
Piti todella pinnistellä, että kattoterassilla kuuli mitään minikaiuttimessa soivasta biisistä. Vaatimaton pihinä katosi viimeistään katolla riehuvaan riepottelevaan tuuleen.
Uskomatonta kyllä, saimme silti videon tehtyä. Auoimme suutamme ja olimme laulavinamme biisiä samalla kun yritimme esittää kameralle, että käynnissä ovat riehakkaat bileet. Oikeasti katolla oli hiljaista kuin kirkossa.
Lopulta kyllästyimme pinnistelemään, unohdimme koko kaiuttimen ja aloimme laulaa minkä keuhkoista lähti. Osvady ja Damarys innostuivat tanssimaan rumbaa. Kuvaaja piti onneksi kamerat käynnissä. Siitä saatiin videolle hieno lopetus.
Fredy ja Osvady pitivät itseään lämpiminä bailaamalla.
Alain ja Solangel luottivat lämmittelyssä tujaukseen rommia.
Ensimmäinen miljoonavideo
Mikä selittää häthätää, halvalla ja ilman käsikirjoitusta kuvatun videon menestyksen? Videon, joka kaiken lisäksi tehtiin tuntemattoman pikkubändin biisistä?
Laadussa ja näyttävyydessä Yo Vengo De Cuba ei mitenkään pysty kilpailemaan ammattimaisesti tuotettujen musiikkivideoiden kanssa, joiden budjetti on helposti monta sataa kertaa isompi. Mutta kuten internetissä usein, katsojaan ei välttämättä vetoakaan eniten komea tuotanto, johon rahaa on poltettu kuin riihikuivaa heinää.
Yo Vengo De Cuban menestys pedattiin jo vuonna 2011, kun kuvasimme Havannassa YouTube-kanavamme ensimmäisen miljoonavideon. Kanavalle ilmestyi kertaheitolla tuhansia tilaajia.
Ensimmäistä miljoonavideota on katsottu melkein viisi miljoonaa kertaa. Se kestää järjettömät 10 minuuttia ja sillä on käsittämätön nimi, jonka annoin sille hetken mielenhäiriössä: Salsa House En Cuba – Descarga En Callejón De Hamel. Pituutensa ja nimensä puolesta videon pitäisi olla kaikkea muuta kuin viraalihitti.
Iloinen ja rento bailaus kadulla on kuitenkin vedonnut katsojiin. Videon alle on kirjoitettu yli 600 kommenttia ja ne ovat suureksi osaksi tätä tyyliä:
– This is the epitome of happiness.
– Great street dancing, beautiful music, beautiful people of all colors. Wonderful!!
– This is how every twenty something should spend their free time, I wish I could jump in…
Kommenteista voi ehkä päätellä, miksi videomme ovat menestyneet internetin armottomassa kilpailussa katsojien ruutuajasta. Ne ovat mitä ilmeisimmin vanginneet jotain kuubalaisen tanssin spontaanista ilosta. Jotain käsikirjoittamatonta, aitoa ja valloittavaa.
Parasta koko projektissa oli päästä treenaamaan Los Marqueses De La Vibora -ryhmän riveissä. Talvella 2013 Tiia ja minä esiinnyimme ruedaryhmän kanssa useammassa paikassa pitkin Havannaa.
Ohjaajan hermot koetuksella
Youtube-kanavamme tilastojen mukaan Yo Vengo De Cubaa on katsottu kaikkein eniten Italiassa. Siellä se on kerännyt kaksi ja puoli miljoonaa toistokertaa. Se ei ole mikään ihme, sillä italialaiset ovat aina olleet kuubalaisen musiikin ja tanssin kovimpia fanittajia Euroopassa. Seuraavaksi eniten videota on katsottu Espanjassa, Ranskassa, Meksikossa ja Yhdysvalloissa.
Suomi on sijalla 35. Täällä video on kerännyt vajaat 19 000 näyttökertaa eli katsojista yksi promille on suomalaisia.
Katselukerrat ovat kestäneet keskimäärin kolme ja puoli minuuttia, mitä voi pitää huikeana tuloksena reilun viiden minuutin videolle. Katsojat ovat siis todella jumittuneet ruudun ääreen siitä huolimatta, että video alkaa harvinaisen tylsällä otoksella, jossa ruedaryhmämme seistä pönöttää ja odottaa tanssin alkamista.
Saksalaiskuvaaja oli tietysti suunnitellut videoon aivan toisenlaisen alun, mutta sitä ei koskaan saatu kuvattua, koska joku käveli joka kerta väärällä hetkellä ovesta sisään ja pilasi otoksen. Koska Kuuba. Kuvaaja menetti lopulta hermonsa ja koko alku jäi kuvaamatta.
Sininen hetki. Videon viimeiset otokset saatiin kuvattua juuri ennen kuin trooppinen yö laskeutui Havannan ylle.
97 vuotta ruutuaikaa
Yhteensä Yo Vengo De Cuba -videota on katseltu pitkin poikin maailmaa 853 195 tuntia. Luku on niin iso, ettei se oikein kerro mitään. Paljonko on 853 tuhatta tuntia? Se on 97 vuotta. Niin paljon on ihmiskunta viettänyt aikaa Yo Vengo De Cuba -videota ruudulta tuijottaen. Yhden pitkän ihmisiän verran.
Ihmiskunta olisi kenties voinut käyttää nuo vuosikymmenet paremmin mutta aivan taatusti myös huonommin. Vaikka sellaisten videoiden tuijottamiseen, joiden sanoma on negatiivinen ja hajottava.
On hienoa kuvitella, että näin isoilla katsojaluvuilla – 15 miljoonalla – on jo jotain merkitystä.
Kenties Yo Vengo De Cuba ja sen melkein sata katseluvuotta ovat tehneet maailmasta ripauksen verran iloisemman ja positiivisemman paikan. Video on ehkä inspiroinut tuhansia tai kymmeniätuhansia ihmisiä etsimään elämäänsä lisää musiikkia. Tanssimaan yhdessä. Iloitsemaan ja nauramaan yhdessä. Unohtamaan eripuran hetkeksi.
Enempää emme voisi toivoa.
Yo Vengo De Cuba -video rikkoi 15 miljoonan latauksen rajan keväällä 2022.
Descarga en Callejón de Hamel videota on katsottu viisi miljoonaa kertaa.
Eija ja Tiia esiintymässä Los Marqueses de la Víbora -ryhmän kanssa Havannassa joulukuussa 2012. Paikka on Los Jardines del 1830, jossa järjestettiin pitkään Havannan tunnetuimpia salsailtoja.