TARINA OSA 2
FABRIKAN TARINA OSA 2 – NELJÄ SYYTÄ SUOSIOON, JOKA LÖI MEIDÄTKIN ÄLLIKÄLLÄ
Fabrikan tähänastista taipaletta voi varmaan hyvällä syyllä kutsua menestystarinaksi. Tanssikoulun kurssit ovat olleet suureksi osaksi loppuunmyytyjä ja kaikki tavoitteet ovat ylittyneet mennen tullen.
Kuka olisi uskonut, että aikuisten tanssikoulusta tulee tällainen hitti?
Kahlasimme läpi lähes tuhat asiakaspalautetta ja löysimme syyt suosioon, joka löi meidät perustajatkin ällikällä.
Eija Nummela
Kirjoittaja perusti tanssikoulu Fabrikan yhdessä kollegansa Tiia Tönningin kanssa vuonna 2021.
Julkaistu 1.8.2023
Kuvittele tilanne, jossa tanssimaailman täydellisesti halvaannuttanut pandemia jyllää edelleen ja alan tulevaisuus on vähintäänkin epävarma. Mitä sanoisit ihmiselle, joka juuri silloin päättää perustaa uuden tanssikoulun ja vuokraa siihen isot tilat paraatipaikalta Tampereen pääkadulta?
Hullunrohkeaa.
Niin mekin sanoimme toisillemme.
Vaihtoehtoa ei kuitenkaan ollut. Koronapandemia oli pakottanut meidät syviin pohdintoihin siitä, mikä elämässä on tärkeää. Kriisi toi intohimon esille kuin kirkkaan roihun yössä.
Meitä myös turhautti ja otti päähän. Moni asia oli mielestämme huonosti, sekä tanssikouluissa työpaikkoina että niiden tarjoamissa palveluissa. Janosimme tehdä asiat paremmin.
Tänne syntyy Fabrika! Remontti Varmantalon viidennessä kerroksessa alkoi elokuussa 2021.
Luvut
Ensimmäinen tavoitteemme, tuhat viikoittaista kävijää, ylittyi käsittämättömän nopeasti, jo vuoden kuluttua tanssikoulun avaamisesta.
Meillä molemmilla oli pitkä tausta tanssinopettajina ja paljon oppilaita. Pandemia oli kuitenkin rikkonut rutiinit ja tiesimme, että vain osa vanhoista oppilaista seuraisi meitä uuteen kouluun.
Alkoikin uusien oppilaiden vyöry ja se alkoi heti. Aivan kuin moni olisi vain odottanut, että joku perustaisi Fabrikan tapaisen harrastuspaikan.
Isot kävijämäärät ja plusmerkkiset luvut viivan alla ovat vastaperustetulle tanssikoululle hieno saavutus – etenkin maailmantilanteeseen nähden. Meille kahdelle ne ovat kuitenkin toissijaisia. Ne luovat vain pakollisen perustan, joka mahdollistaa oikeasti tärkeät asiat: intohimon roihun ja aidosti merkityksellisten hetkien kokemisen ja tarjoamisen.
Fabrika on parasta mitä minulle on tapahtunut tyttäreni syntymän jälkeen! Aloitin syksyllä 2021 yhdellä tunnilla viikossa, mutta pian olin ”mennyttä” ja siitä lähtien käynyt kolmella eri tunnilla viikossa. Loistavat opettajat, jokainen omalla tyylillä ja persoonalla. Loistava konsepti, jossa varttuneempikin saa kokea tanssin huumaa. Kiitos!
Sisustussuunnittelija Sonja Aalto viimeistelee Fabrikan aulatiloja syksyllä 2021.
Missio
Fabrikan olemassaolon tarkoituksena on tuottaa parempaa elämää kaikille.
Lähtökohtaisesti olemme vahvoilla, sillä uskomme vakaasti tanssimisen parantavan kenen tahansa elämää. Tehtävän toteuttaminen vaatii silti paljon muutakin kuin tanssituntien pitämistä.
Mitä tarkoittaa parempaa elämää kaikille?
Jokainen tekomme tähtää siihen, että kaikkien elämä paranisi: meidän oma elämämme, henkilökuntamme elämä ja oppilaidemme elämä. Se ei aina ole helppoa, mutta tavoittelemisen arvoista se on aina.
Ajatusleikki. Jos tuhannen oppilaamme elämä paranee, säteilee se oletettavasti positiivisena voimana usean tuhannen heidän läheistensä elämään ja viimeksi mainituista edelleen eteenpäin. Lumipalloja laitetaan liikkeelle tanssiaskel kerrallaan.
Mitkään luvut eivät merkitse mitään sen riemun rinnalla, jota tämän tavoitteen toteutumisesta saamme.
Keväällä painiskelin työuupumuksen kanssa ja päätin kokeilla tanssia apuna työstä palautumisessa. Päätös osallistua Fabrikan kursseille oli yksi elämäni parhaimpia päätöksiä.
Joka kerta sai lähteä pois hymy huulilla vaikka olisi ollut raskas työpäivä takana. Iso kiitos!
Tunnilla oli mahtava meininki ja positiivinen vire ja hymy pysyi huulilla pitkään tunnin jälkeen. Pakko oli kotonakin tanssahdella.
❤️ Superpaljon kiitoksia, tänä vuonna kaamosmasennus jäi tulematta! 🤩💪
Kiitos jälleen siitä uskomattomasta energiasta ja rempseästä menosta, jonka avulla jaksan paremmin omassa harmaassa arjessa! ❤️
Fabrikan oppilaiden kursseille antamat arvosanat
Tähän mennessä, kun Fabrikan perustamisesta on vajaat kaksi vuotta, olemme vastaanottaneet yhteensä 940 tanssikursseja koskevaa asiakaspalautetta. 78 prosenttia vastaajista on antanut kurssille korkeimman arvosanan 5.
Neljä syytä suosioon
Valtaosassa positiivisia palautteita kiitellään opetuksen korkeaa tasoa. Sen lisäksi palautteista erottuu kuitenkin neljä seikkaa, joita oppilaamme Fabrikalla erityisesti arvostavat.
1. Aikuisten oma
Luulen, että monikaan ei tajunnut, millainen tilaus Fabrikan tapaiselle aikuisten omalle tanssikoululle oli olemassa. Tiialla ja minullakin oli siitä vain aavistus, vaikka olimme olleet alalla pitkään.
Me vain ihmettelimme, miksi suurin osa tanssikouluista oli lapsille ja nuorille?
Miksi niin harvassa paikassa aikuinen voi harrastaa vaikkapa katutanssia tosissaan? Varsinkin, jos ei ole enää ns. nuori aikuinen?
”Kehtaako sinne oikeasti mennä tämän ikäisenä” on tunne, jonka moni tanssikoulujen tarjontaa tutkaillut tunnistaa.
Entä kuvitellaanko ihmisen mieltymysten automaattisesti muuttuvan, kun hän täyttää 30 tai 40 tai 50 vuotta? Harvan musiikkimakukaan yhtäkkiä muuttuu hip hopista humpaksi.
Ja kuvitteleeko joku edelleen, että aikuiset eivät oppisi tanssimaan siinä missä lapset ja nuoretkin?
Tällaisia me pohdimme.
Halusimme Fabrikasta paikan, johon aikuisten on helppo tulla. Paikan, jossa on lupa luukuttaa missä iässä ja mistä lähtökohdista tahansa.
Upea fiilis, aina hyvällä mielellä kotiin! Arvostan sitä, että tanssia oikeasti opetetaan, myös aikuisille. Paljon mielekkäämpää kun mahdollisuus todella oppia! Iso kiitos!
On ihanaa ja tärkeää , että alkeistunteja järjestetään näin aikuisiällä oleville. Tällöin ei tule sitä ”alemmuuskompleksia” mikä tunneilla voi tulla kun nuoret ja taitavat osaa ja itse vaan askeltaa takarivissä 😂 Kiitos siis ihanasta mahdollisuudesta!
Mahtavaa, että on tällainen aikuisille suunnattu tanssikoulu. Suosittelen!
Yksi tärkeimpiä lupauksia henkilökunnallemme oli jatkuva koulutusten järjestäminen. Ensimmäinen koulutus pidettiin jo ennen kuin tanssikoulun seinät olivat pystyssä. Vuoden 2023 aikana toteutamme kokonaisen, satojen tuntien laajuisen Täsmäkoulutusohjelman.
2. Oikeasti helpot alkeet
Toinen kritiikkimme kärki koski alkeistason tunteja.
Niin kauan kuin muistan, tanssikouluissa on kipuiltu liian haastavien alkeistuntien kanssa.
Meilläkin oli tapana hymähdellä, että tanssinopettajan ammatistamme huolimatta emme uskaltaisi mennä monellekaan alkeistunnille. Ilmankos monissa tanssikouluissa on sama meininki kuin kuntosaleilla vielä 1990-luvulla. Niissä pyörii aika pieni piiri.
Aikuiset myös oppivat eri tavalla kuin lapset tai nuoret. Metodit pitäisi valita sen mukaan.
On ihan mahtavaa että olette perustaneet tanssikoulun aikuisille vasta-alkajille, kuten minä 🙂
Ihanan voimaannuttava kurssi! Näillä tunneilla tulee ihan huippu fiilis siitä, että näin aikuisenakin voi oppia niin siistejä juttuja!
Kehitimme Fabrikaan kaksi työkalua alkeistason ikuisuusongelman selättämiseksi.
Ensimmäinen liittyy tietoon ja kommunikaatioon. Tarjoamme opettajille jatkuvaa koulutusta ja panostamme jatkuvaan yhteistyöhön opettajien välillä.
Toinen työkalumme liittyy seurantaan. Jokaisen kurssin päätteeksi kysymme oppilailta, miten kurssilla edettiin: liian nopeasti, sopivaa tahtia vai liian hitaasti?
Vastauksia on ollut mielenkiintoista tarkastella.
Eräskin alkeiskurssi arvioitiin seuraavasti: Yhden mielestä tahti oli ”puuduttavan hidas”. Toinen koki, että kurssi oli ”aivan liian vaikea” ja että ”kukaan ei pysynyt perässä”. Loput 24 palautelomakkeen täyttänyttä antoi kurssille viisi tähteä ja oli sitä mieltä, että kurssilla edettiin sopivaa tahtia. Nämä kaikki arviot annettiin siis samasta kurssista.
Koska eri oppilaiden kokemus samasta kurssista vaihtelee joskus ääripäästä toiseen, on yksittäisiä mielipiteitä hyödyllisempää keskittyä kunkin kurssin kokonaisarvioon.
Tavoitteena on tietysti, että suurin osa vastaisi ”sopivaa tahtia”, mutta myös, että ”liian hitaasti” -vastauksia olisi enemmän kuin ”liian nopeasti”. Kurssin liian helpoksi kokeneet voivat aina valita haastavamman tason. Alkeiskurssin vaikeudesta traumatisoitunutta sen sijaan on vaikea auttaa.
Fabrikan oppilaiden mielipide kurssien etenemisvauhdista
Sopivaa tahtia 87 %
Liian hitaasti 9 %
Liian nopeasti 4 %
Kurssi oli aivan ihana ja herätti minussa sisäisen tanssijani. En ole aiemmin käynyt tanssitunneilla, mutta onneksi uskaltauduin mukaan!
Ammattitaitoista opetusta, jossa vasta-alkaja otettiin hienosti huomioon. Saitte minusta vakikävijän.
Kurssi ylitti reippaasti omat odotukset ja tanssikärpänen pääsi puraisemaan.
Täys kymppi sille, miten eri tasoiset tanssijat saivat tulla kurssille omalla tasollaan eikä kukaan jäänyt muiden jalkoihin.
Tanssitaidoiltaan nollasta lähteneelle erittäin hyvä aloitus!
Ensimmäiselle tunnille tuleminen jännitti suuresti sillä mitään tanssikokemusta minulla ei ole. Päätin kuitenkin tänä syksynä haastaa itseäni ja lähteä epämukavuusalueelle. Kurssilla oli mahtava ilmapiiri ja jännitys katosi hetkessä.
3. Ilmapiiri
Huomionarvoista on, että lähes tuhannen saamamme palautteen joukossa ei ole ensimmäistäkään kriittistä kommenttia, joka koskisi koulun asiakaspalvelua tai ilmapiiriä.
Päinvastoin. Niitä kehutaan vuolaasti.
Aidosti iloinen ja sydämet sulattavan ystävällinen palvelu on toimisto- ja vastaanottohenkilökuntamme ansiota. Kulttuurimme on rakennettu yhdessä, emmekä me perustajat ole ainoita, jotka olemme Fabrikalla töissä rakkaudesta lajiin.
Positiivinen ja hyväksyvä ilmapiiri, jonka tuntee joka paikassa – tunneilla, pukuhuoneessa ja koulun käytävillä – taas on syntynyt omalla painollaan.
Olemme Tiian kanssa seuranneet ilmapiiriin rakentumista lähinnä hämmästyneinä sivustaseuraajina. Pakottamalla tällainen ilmapiiri ei syntyisikään. Sen tekevät kaikki yhdessä: opettajat, muu henkilökunta ja – ehkä ennen kaikkea – oppilaat itse.
Ilmapiiri 10+
Innostava ilmapiiri ja joka tunnilla on tosi hauskaa!
Tunnelma oli hyvä, tunnilta lähti hymyileviä ihmisiä.
Joka kerta hyvät fiilikset. Rentoa menoa ja naurua 🙂
Opettajat ja koko muu henkilökunta on niin super ihania että fabrikalle on kiva tulla 🙂
Koululla kiva, rento ilmapiiri ja tulee itselle tunne siitä, että ei haittaa, vaikka aiemmin ei ole mitään tanssilajia harrastanut. Tunnilla saa nauraa ja hymyillä, erityisesti jos askeleet ei osu kohdilleen :)!
Tunneilla on tosi kiva, hilpeä ja kannustava tunnelma naisten kesken. Kokonaisuutena niin ihana kurssi, että aina tunnilla toivoisi kellojen pysähtyvän.
Yhdessä tanssimisessa on taikaa.
4. ”Ihana ope”
Lopuksi sanapari, joka toistuu saamissamme kurssipalautteissa kaikkein eniten: ihana opettaja. Se – tai vastaava maininta – löytyy sadoista palautteista.
Jos jossain onnistuimme Tiian kanssa niin loistavan tiimin kokoamisessa.
Sanapari kertoo mielestäni myös siitä, että tanssitunti on ennen kaikkea ihmisten välistä kohtaamista. Opettajan, samoin kuin koko tanssikoulun, tapa kohdata oppilas on lopulta se, joka ratkaisee asiakkaan tyytyväisyyden. Lopulta se ratkaisee myös sen, mitä opettajina haluamme saada aikaan: oppimisen.
Inhimillinen ihmiskuva. Inhimillinen tanssinopetus. Niihin pyrimme.
Kokemuksesta tiedän kuitenkin, että totuttujen kaavojen rikkominen ei ole helppoa.
Moni tanssinopettaja on itse ollut vaativien ja ankarienkin, tiukasti asiaan keskittyvien opettajien opissa, jotkut meistä jopa vuosikymmeniä. Mallit siirtyvät.
On hienoa, että ajat muuttuvat. Me Fabrikalla olemme mielellämme muutoksen eturintamassa.
Mahtavaa settiä, täällä tulee aina hyvä fiilis. Pelkkää hyvää sanottavaa, niin yhteisöstä kuin opettajista!
Kiitos kaikille kurssipalautteita antaneille Fabrikan oppilaille! Mielipiteenne on meille arvokas.